Heleä iho

Siitä on jo melko pitkä aika, kun olen kokenut oman ihoni “heleäksi”. Olen jo pitkään käyttänyt luonnonkosmetiikkaa ja olen kokenut sen todella hyväksi omalle ongelmaiholleni. Vaikka käytän meikkiä päivittäin, ei minun tarvitse koskaan pelätä, että meikki tukkisi ihohuokoseni. Mineraalimeikkejä käyttäessä pikemminkin tuntuu, että meikit hoitavat ihoa ja rauhoittavat sitä. Rakastan peittävää meikkiä, mutta meikissä haluan aina säilyttää luonnollisuuden. En koskaan tahdo ihoni näyttävän liian meikatulta, vaan toivoisin sen olevan mahdollisimman luonnollinen ja kevyt. Välillä kuitenkin ongelmalliseksi on muodostunut näppyläinen iho, jota on vaikea saada huolitellun näköiseksi kevyellä meikillä. Vaikka pidänkin meikkaamisesta, melko usein haluan meikkaamisen kuitenkin olevan todella nopeaa. Tietysti viikonloppusin panostan meikkiin enemmän, mutta arkipäivänä haluaisin nopeasti siistin arkimeikin ilman, että joudun käyttämään aikaa näppylöiden peittämiseen. Mahdotonta, eikö?

Olen kohta muutaman viikon ajan käyttänyt Uoga uogan mineraalimeikkipuuteria*, joka avasi minulle täysin uuden maailman. Ensinäkään en ole edes osannut kuvitella, että mineraalimeikeillä saisi luotua yhtä heleän meikin kuin meikkivoiteilla. Sivelen iholleni öljyä aina ennen meikkipohjan levittämistä, mutta silti ihoni tuntuu usein todella kuivalta meikin levittämisen jälkeen. Nyt niin ei käynyt.

uogauoga1

Miksi iho sitten tuntui niin heleältä? Uoga uogan mineraalimeikkipuuteri sisältää micaa (kiillettä), joka tekee ihosta heleän ja tasoittaa ihoa. Tuote sisältää myös meripihkajauhetta, jonka tarkoituksena on ylläpitää ihon nuorekkuutta ja lievittää tulehduksia iholla. Meripihka  on antiseptinen ja sisältää myös paljon antioksidantteja – akneihon unelma! Parin viikon käyttökokemuksella voin kertoa, että näppyläinen ihoni on kirkastunut eikä olekaan enää niin näppyläinen kuin aiemmin. Tässä meikissä parasta on se, ettei sitä tarvitse päivän aikana korjailla ja illalla huomaa, että aamulla levitetty meikki näyttää edelleenkin hyvältä. 

uogauoga


Mielestäni meikki on helppo levittää, mutta aluksi ainakin itse sain meikkiä kaadettua liikaa purkin kanteen, jolloin sitä myös helposti tuli iholleni liikaa. Purkissa on melko isot reiät, joten kannattaa kaadella meikkiä varoen. Olen itse tottunut käyttämään mineraalimeikkiä, joka on koostumukseltaan toisenlaista ja toisaalta se on myös ollut purkissa, josta sitä on ollut vaikeampi kaataa. Itselläni on ollut käytössä tästä tuotteesta sävy Champagne, joka oli itseasiassa aivan nappivalinta. Tietystikään en tiedä millaisia muut sävyt ovat, mutta ainakin tämä sulautuu ihanasti ihoni väriin.

uogauoga3

INCI: Mica, Titanium Dioxide, Zinc Oxide, Magnesium Stearate, Kaolin (white clay), Allantoin, Amber Powder, Oryza Sativa (rice) Powder, Silica, +/- Iron Oxides: CI 77491, CI 77492, CI 77499

3110edit5

* saatu blogin kautta testattavaksi (Biodelly) / sisältää mainoslinkkejä

Miltä lopputulos teistä näyttää?
Kertokaa ihmeessä taas omista suosikeistanne! 🙂
 
-riikka

4 comments

    1. Riikka Erika
    2. Reply

    Kannattaa kyllä ehdottomasti tätäkin kokeilla! Tietysti en osaa vertailla Everyday Mineralsin pohjiin, koska en ole käyttänyt niitä. Oon jo pitkään halunnut kokeilla niitä, varsinkin nyt kun niitä saa täältä Suomesta. Uusien tuotteiden kokeilu on aina yhtä 'hauskaa'. Varsinkin nuo korjausvärit Everyday Mineralsilta kiinnostaisi. Mitä värejä niistä olet kokeillut? 🙂

    1. Niina/ Kuiskauksia -Blogi
    2. Reply

    Tämä Uoga uoga vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Aion itsekin pian kokeilla kyseistä merkkiä, koska nyt olen lueskellut vain käyttökokemuksia ja hyvältä vaikuttaa. Niin hyvältä, että pakko testata itsekin. 🙂

    1. Riikka Erika
    2. Reply

    Tykkään tästä kyllä todella paljon!! 🙂 Kyseisen tuotteen sain ensimmäistä kertaa testattavaksi, mutta olen ostanut jo uuden kun purkki läheni loppuaan! Ehdottomasti suosittelen.

Heräsikö ajatuksia?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*