Kauneusvinkkejä häihin valmistautumiseen

Täällä aletaan kuulkaa olemaan melko jännittyneessä tilassa, nimittäin häät ovat jo ensi viikon lauantaina! Häiden suunnittelu on välillä todella stressaavaa, mutta olen koittanut lievittää stressitiloja ja keskittyä olennaiseen. On nimittäin erittäin tärkeää, että myös häiden suunnittelusta nauttii. Morsian tuskin pystyy nauttimaan täysillä hääpäivästä, jos stressitilat on kasvaneet turhan suuriksi. Valitettavaa on, että hääpäivä kestää vain tuon yhden pienen hetken ja siksi olenkin sitä mieltä, että häiden suunnittelu, askartelu ja miettiminen on todella, todella suuressa osassa koko tuota päivää. Koska häihin on enää vain viikko, olen suurimmat valmistelut jo kerennyt tekemään ja ajattelinkin teille nyt niistä hieman kertoa. 


4 kk aiemmin: Iho


Hyvissä ajoin kannattaa alkaa arvioimaan oman ihon kuntoa ja sen tarpeita. Epäpuhtaalla, kuivalla tai muuten vaan väsyneellä iholla mikään meikki ei tule näyttämään kauniilta vaikka sen kuinka hyvin tekisi. On siis tärkeää valita itselleen hyvät ihonhoitotuotteet kotiin. Jos et ole täysin varma siitä, minkälaiset tuotteet käyvät juuri sinulle, suosittelisin käymään kosmetologilla. Ammattitaitoiset kosmetologit osaavat varmasti arvioida juuri sinun ihon tarpeet, ihotyypin ja antaa muutenkin vinkkejä oikeanlaiseen ihonhoitoon kotona. Kasvohoidossakin kannattaa ehdottomasti käydä jo vaikka tässäkin vaiheessa, mutta itse kävin vasta myöhemmin, koska koin, että pystyn tekemään kasvohoitoja myös kotona.

Oma ongelmani tänä keväänä ja alkukesästä on ollut ihon kuivuus. Olen koittanut juoda paljon vettä ja kosteuttaa ihoani tehokkaasti myös ulkoisesti. Välillä on tuntunut kuitenkin siltä, ettei ihon kosteutukseen ole löytynyt ratkaisua. Häämeikin tekeminen kuivalle iholle ei tunnu kovin mielyttävältä ja ihossa näkyvät todella hyvin pienet juonteet, jos tiedätte mitä tarkoitan. Vasta vähän yli kuukausi sitten otin käyttöön esimerkiksi nämä ihanat Madaran SOS-linjan tuotteet, jotka ovat todella hyvin auttaneet ihoani pysymään kosteutettuna. SOS-linjan tuotteet on tarkoitettu juuri kosteusköyhälle iholle. Varsinkin tuo kosteusvoide on aivan ihanan tuntuinen niin mineraalimeikkipohjan kuin meikkivoiteenkin alla.

P5178839P5178867

3-2 kk aiemmin: Koemeikki- ja kampaus


Häämeikin ja -kampauksen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Ensinäkin, kannattaa miettiä haluaako ammattilaisen tekemään häämeikin vai riittääkö itsevarmuus oman häämeikin tekemiseen. Mielestäni on enemmän kuin ok tehdä häämeikki itse, mutta silloin kannattaa oikeasti olla hyvät meikit, joilla häämeikin tekee. Jos omasta meikkipussista löytyy jo valmiiksi hyviä tuotteita, olet tottunut meikkaaja ja omaat juuri omanlaisen tyylisi, suosittelisin tekemään häämeikkiä itse. Jos et taas meikkaa kovinkaan usein, sipaiset vaan silloin tällöin hieman ripsaria eikä meikkipussisi sisältökään ole kovin ihmeellinen, suosittelisin varaamaan ammattilaisen. Toisaalta, silloin kannattaa koemeikissä painottaa sitä, ettei käytä juurikaan meikkiä. On nimittäin ikävää, jos meikistä tulee liian tumma eikä ole ollenkaan tottunut mihinkään iltameikkiin.

Itse olen päättänyt tehdä häämeikkini itse. Välillä olen kyllä päätöstäni epäröinyt, mutta tällä hetkellä, viikkoa ennen häitä, oloni on meikkini kannalta hyvinkin varma. Joskus aikoja sitten ajattelin, etten saa aikaiseksi kestävää häämeikkiä varsinkaan itse, sillä suosin luonnonkosmetiikkaa. Voi kuulkaat! Voin kertoa, että olin niiiin väärässä. Myös luonnonkosmetiikasta löytyy todella kestäviä, ammattitasoisia meikkejä. Häämeikissä mielestäni erityisen tärkeää on hyvä pohjustus.

Itse suosin tällä hetkellä varsinkin kestävämmässä meikissä Zuiin meikkejä. Muutamia viikkoja sitten tein näillä samaisilla, häihin hamstratuilla meikeillä juhlameikin ystävien häihin. Olin tehnyt juhlameikin päivällä noin kello 12 aikaan ja saavuin hotellille yöllä kahden aikaan. Korjailin meikkiä ainoastaan kerran juhlien aikana; siis aivan mieletöntä. Ripsiväri ei levinnyt, meikkipohja ei rullaantunut, iho ei alkanut punottamaan, luomivärit pysyivät paikallaan. Jes! On siis todella luotettava fiilis ensi lauantaita ajatellen.

P6119631P6119614P6119605P4187803P4187807

Zuii Quad luomiväripaletti Fresh* // Zuii Maxi Lash ripsiväri // Zuii kylmakynä // Zuii CC-voide Mint // Zuii meikkivoide Natural Bisque* // Zuii Ultra Foundation -puristepuuteri Oak* // Zuii poskipuna Peach* // Zuii Sheer Stick huulipuna Camellia

Jos aiot tehdä häämeikin itse, kannattaa tehdä muutamia koemeikkejä ja testailla miten meikit käyttäytyvät ja miten sävyt toimivat yhdessä. Alla olevassa kuvassa olen käyttänyt muuten samoja tuotteita, mutta tuo kuvassa oleva huulipuna on Zuiin huulipuna sävyssä Copper. Persikkaiset sävyt meikissä puhuttelee tällä hetkellä kovasti ja ne sopivat myös tulevan hääautomme väriin. 😉

P5078348

Muutama kuukausi aiemmin kannattaa varata aika myös koekampaukseen. Koekampauksessa tärkeää on muistaa ja ymmärtää, ettei tismalleen samanlaista kampausta pystytä tekemään uudelleen toista kertaa. Ideana on siis hahmoittaa millaista kampausta morsian haluaa ja hakea juuri sitä oikeaa tyyliä. Itse otin koekampaukseen mukaan myös kukkia, joita haluan kampaukseen laitettavan myös hääpäivänä. Vasta nuo kukat kruunasivat kampauksen juuri sellaiseksi kuin toivon sen hääpäivänä olevan.

1 kk aiemmin: Kosmetologi, itseruskettavat sekä valkoisemmat hampaat

Viimeistään kuukausi ennen häitä kannattaa käydä kosmetologin luona. Itse varasin Greenlipsin luomuhoitolasta täydellisen kasvohoidon (lisää kokemuksesta voit lukea täältä), joka oli todellinen elämys. Varasin kasvohoidon hyvissä ajoin siksi, että iho ehtii palautua mekaanisesta puhdistuksesta ja mahdolliset hetkellisesti lisääntyvät epäpuhtaudet ehtivät hävitä iholta. Tämä ajankohta oli ainakin omalle iholleni juuri sopiva.

Kuukautta ennen häitä kannattaa myös aloittaa mahdollisten itseruskettavien tuotteiden testailu ja käyttämään myös hampaita valkaisevia, mielellään omasta mielestäni tietysti luonnollisia tuotteita. Itseruskettavat toimivat varmasti hieman eri tavalla ihosta ja sen sävystä riippuen, joten on hyvä jo aiemmin hieman kokeilla niitä, jotta saat The Hääpäivänä oikean sävyn iholle. Myös ihanan puhtaat, valkoiset hampaat olisivat varmasti hääpäivänä jokaisen morsiamen mieleen. Siitä kannattaa myös muistuttaa sulhasta! Kannattaa siis ehdottomasti myös käydä mahdollisen hammaskiven sekä tummentumien poistossa tässä vaiheessa.

P6119527P6119535P6119552P6119551P6119554

Olen täysin rakastunut näihin Eco by Sonyan itseruskettaviin tuotteisiin. En ole aiemmin ollut lainkaan itseruskettavien ystävä, sillä mielestäni niistä on aina tullut jotenkin niin epäluonnollinen lopputulos ja olen aina saanut niillä aikaiseksi epämukavia rajoja. Nämä asteittain itseruskettavat tuotteet jättävät iholle luonnollisen hehkun. Tuo Winter Skin on tarkoitettu niin vartalon kuin kasvojenkin iholle, mutta itse käytän mieluummin kasvoille tuota ihanaa Face Tan Water -kasvovettä. Voiko mitään helpompaa olla kuin sipaista illalla ihanaa kasvovettä kasvoille ja aamulla peilistä kurkistaa hieman freessimpi tyyppi? Vinkkejä myös muuten heille, joita akne kiusaa; tämä kasvovesi sopii myös akneiholle! Näillä tuotteilla saat hääpäiväksi luotua kauniin, kultaisen hehkun ihollesi.
Valkoisemmat hampaat voit saada ihan vain purskuttelemalla kookosöljyä päivittäin suuveden tapaan, sillä kookoksella on valkaiseva vaikutus hampaisiin. Kookosöljy on antibakteerinen ja sen on todettu vähentävän plakkia, joka voi siis aiheuttaa hampaiden keltaisuutta. Noin viiden minuutin päivittäisella purskuttelulla voit tehdä jo ihmeitä hampaillesi!

P6099471

Suomeen on myös rantautunut hampaiden valkaisuaine Warpaint. Warpaint sisältää kookoksen kuoresta valmistettua aktiivihiiltä, joka puhdistaa ja kiillottaa hampaita tehokkaasti kuitenkaan kiillettä vaurioittamatta. Tuote sisältää myös bentoniittisavea, joka puolestaan sisältää hyviä mineraaleja, kuten kalsiumia ja kaliumia, jotka ovat hampaiden terveydelle tärkeitä. Kostuta hammasharja, kasta se Warpaint-jauheessa ja hiero muutama minuutti hampaita pyörivin liikkein. Ole varovainen jauheen kanssa, sillä se on hyvin pienijakoista ja hyvin mustaa! Suu kannattaa siis pitää kiinni tuotetta käytettäessä. Itse olen tämän tuotteen kanssa ollut melko varovainen, sillä joissakin hampaissani on kiillevaurioita enkä halua altistaa niitä liikaa minkäänlaisille hankauksille. Itse siis levitän tuotteen ainoastaan hampaille ja annan vaikuttaa muutaman minuutin. Toimii silti erinomaisen hyvin!

Hääviikolla: Rentoudu ja valmistele itsesi tärkeään päivään


Aloita ajoissa käyttämään asteittain itseruskettavia tuotteita vartalolle ja kasvoille. Tarpeen mukaan testaile vielä muutama häämeikki, jotta voit olla varmoin fiiliksin itse hääpäivänä. Muista huolehtia myös hampaista!

Pidä ihosi hehku yllä ihollesi sopivilla kotihoitotuotteilla. Tehosta ihon hoitoa erilaisilla naamioilla ja muista kuoria kasvot hyvissä ajoin ennen hääpäivää. Mitään rajuja ihonhoitokonsteja ei nimittäin kannata harrastaa muutamaan päivään ennen häitä.. 🙂 Käytä runsaasti kasvovettä, sillä kasvovesi kosteuttaa ihoamme mitä parhaimmalla tavalla. 


P6119499


Tulevalla viikolla ajattelin myös kokeilla ainakin jotakin näistä ihanista uusista, luomulaatuisista sheet maskeista. Sheet mask on siis “kangasnaamio”, johon on imeytetty seerumia. Kankaan avulla seerumi pääsee imeytymään iholle paremmin ja tehoaineet vaikuttavat iholla pidempään. Kerron teille näistä lisää kun saan itse testailtua. Toivon mukaan näillä saa ihon hehkumaan ihanaa päivää varten!

P6119503

Hääpäivänä: Iloitkaa, nauttikaa, rakastakaa, tuntekaa.


18062016


Aion ottaa tuosta kyseisestä päivästä kaiken mahdollisen ilon irti. Olemme suunnitelleet häitämme jo melko pitkään ja olen todella hyvin valmistautunut hääpäiväämme. Odotan sitä jo niin suurella innolla vaikka paljon on asioita vielä tehtävänä. Puuttuvista asioista huolimatta olisin jo täysin valmis viettämään häitämme.

Muista pitää tärkeät meikit koko ajan mukana, jotta voit korjailla meikkiäsi tarpeen mukaan. Itse pelkään ehkä eniten onnen kyyneleiden aiheuttamia ongelmia. Onneksi omaan aivan ihanat kaasot, joihin voin luottaa. He varmasti aina välillä tsekkailee meikkiäni siltä varalta, etten välttämättä kerkeä huomaamaan kaikkea. 

editP72320741


Onko täällä muita tulevan kesän morsiamia? Miten teillä menee? 🙂 Miksei ne vanhatkin voisi kertoa kokemuksistaan, mielelläni kuulisin.

Kertokaa ihmeessä fiiliksistänne ja kauneusvinkeistänne hääpäivää ajatellen!





Hääfiiliksin,
-riikka



Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
* Tuote saatu.

Heräsikö ajatuksia?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*