Mádaran ihanat saippuat käsille ja vartalolle

Mádaralle on tässä lähiaikoina tullut kivasti erilaisia uusia tuotteita ja näitäkin kai voi vielä uusiksi tuotteiksi kutsua. Kyseessä on nimittäin aivan ihanat kosteuttavat saippuat, jotka soveltuvat niin käsien kuin vartalonkin pesuun. Nämä ulkoasultaan ihastuttavat saippuat sopivat täydellisesti niin vessan kuin suihkunkin sisustukseen. Itselleni varsinkin käsisaippuoiden ulkoasu on todella tärkeässä osassa – kukapa ei haluaisi näkyvillä olevien purkkien olevan kauniita.

Tietysti tärkeää itselleni on myös se, miltä saippuat tuntuvat iholla, peseekö ne tarpeeksi ja niin edelleen. Toisaalta yhdeksi tärkeäksi tekijäksi omalle kuivalle iholle on myös muodostunut se, että kuivattaako saippua liikaa ihoa. Näissä Mádaran uutuuksissa parasta onkin juuri se, ettei ne kuivata ainakaan omaa ihoani. Toisaalta saippuoissa itselleni tärkeää on myös se, että ne tuoksuvat ihanalle ja ylipäätänsä se, että saan itselleni sellaisen suihkunraikkaan fiiliksen. Nämä saippuat täyttävät kaikki itselleni tärkeät kriteerit, joten nämä menevät ehdottomasti jatkoon!
Mádaran uusista saippuoista on saatavilla kolmea eri tuoksua; Vert, Blanc sekä Mint and Absinthe. Vert on tuoksultaan raikas ja sen sitruksinen tuoksu on peräisin peltokortteesta, timjamista sekä sitruunamelissasta. Blanc on puolestaan tuoksumaailmaltaan ihanan kukkainen – tuoksussa on jasmiinia, mesiangervoa sekä orkideaa. Tuota Mint and Absinthea ei itselläni ole ollut, mutta Mint and Absinthen tuoksu on nimensä mukaisesti peräisin tietysti absintista sekä mintusta, männystä ja sypressistä. Omasta mielestäni nämä kaikki tuoksut ovat melkolailla unisex -tuoksuja vaikkakin tuo Blanc saattaa kuulostaa helposti turhan naiselliselta tuoksulta. 

Tuosta ihanan kukkaisasta saippuasta on kyllä tullut nyt ihan ehdoton oma suosikkini. Koostumukseltaan nämä saippuat (ainakin testissä olleet Blanc sekä Vert) ovat aivan älyttömän riittoisia ja täyteläisiä. Saippuat myös vaahtoutuvat  todella hyvin ja iho tuntuu suihkun jälkeen oikeasti pehmeältä ja kosteutetulta. Miestäni ei yleensä kosmetiikkatuotteet niinkään innosta, mutta tästä Vert on ollut kyllä aika säännöllisesti hänen käytössään. Tuoksustaan tämä on myös saanut paljon kehuja mieheltäni – Vert kun on tuoksultaan metsäinen niin sopii se erittäin hyvin myös miehen saippuaksi. 
Käsi- sekä vartalosaippuoiden hinta merkitsee myös usein paljon. Helposti sitä varsinkin juuri vartalon ja käsien iholle ostaa hieman edullisempia tuotteita, mutta näissä tuotteissa parasta onkin juuri se, että niiden riittoisuus on huippuluokkaa eikä uutta putelia tarvitsekaan ehkä ostaa niin usein, varsinkaan kun pullollakin on kokoa kuitenkin 300ml. Itselleni nimittäin yli 10 euroa maksava vartalo- tai käsisaippua voi useinkin tuntua hieman liian tyyriiltä. Näitä tullaan meillä kuitenkin varmasti käyttämään jatkossakin, sillä pidän myös siitä, että tuotteet ovat riittoisia eikä niin usein tarvitse olla heittämässä muovipurkkeja roskikseen.


Muita näihin saippuoihin ihastuneita? Onko omia lemppareita enemmän täyteläiset, kukkaiset vai raikkaat tuoksut? 🙂
 
 
// riikka
 
 
Tuotteet saatu, kiitos Natural Goods Company.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Heräsikö ajatuksia?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*