Hello Sunshine!

 

Tämä kesä ei välttämättä tuon auringonpaisteen kannalta ole ollut kovinkaan antoisa, mutta miksipä auringonpaistetta ei voisi tarjota vartalolle pullosta! En ole tätä vartaloöljyä ehtinyt testailemaan kuin vasta muutaman kerran, mutta olen rakastunut. Yleisesti ottaen olen hieman huono käyttämään vartalon iholle öljyjä, sillä välillä tuntuu ettei arjen kiireessä ole aikaa odotella sen imeytymistä. Tämän öljyn imeytyminen oli positiivinen yllätys, sillä se imeytyi iholle nopeammin kuin aiemmin kokeilemani öljyt. Sitten taas siihen designiin, joka on itselleni melkoisen tärkeä (ei tietenkään sisältöä tärkeämpi) – rakastan tuota ihanan kesäisen näköistä pulloa! Itse olen juuri sellainen tyyppi, joka fiilistelee jo pelkästään tuotteen ulkonäöllä ja jo pelkästään sillä saa oman arjen tuntumaan hieman siistimmältä. Tiedättekö – se fiilis kun esimerkiksi vessan pöydällä hengailee kauniita puteleja ja päivä ei tunnukaan enää yhtään niin huonolta.

Tämä Moan Hello Sunshine Energising Body Oil -vartaloöljy on tuoksultaan todella raikas ja jopa hieman metsäinen. Tuoksusta voi erottaa eukalyptysta, mäntyä sekä siankärsämöä. Tuoksussa on myös häivähdys sitruksisuutta, joka on peräisin sitruunaruohon- sekä maustemeiramin eteerisistä öljyistä. Nämä eteeriset öljyt edistävät muuten verenkiertoa sekä puhdistavat ihoa ja pitävät epäpuhtaudet loitolla. Kesällä saatan itse saada helposti esimerkiksi dekoltee -alueelle epäpuhtauksia, joten tämä pääsee ehdottomasti kesän ajaksi käyttöön, jos vaikka tuokin ongelma hieman vähentyisi. Öljyn kerrotaan sisältävän runsaasti mm. mineraaleja, antioksidantteja sekä vitamiineja. Öljy sisältää auringonkukka-, oliivi-, rapsi- sekä seesamiöljyä.

Itse aion siis hankkia auringonpaisteeni vaikka tästä ihanan inspiroivasta pullosta. Ihan sama paistaako aurinko vai ei, ihoni ainakin hehkuu tästä öljystä! 😉 Näitä Moan ihania tuotteita on saatavilla OrganicYou -verkkokaupassa sekä vielä muutaman viikon ajan Turun Forumissa sijaitsevasta pop up -myymälässä.

// riikka

Tuote saatu testiin blogin kautta.

Heräsikö ajatuksia?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*
*